tiistai 1. helmikuuta 2022

Suuri Runebergin Torttu vertailu

 Moi vaan pitkästä aikaa. Se aika vuodesta käsillä, kun parasta kausileivonnaista on saatavilla. Runebergintorttua. Miksi muuten näiden kausi on niin lyhyt, alkaa loppiaisena ja päättyy heti Runebergin päivään? Laskiaispullakausi alkaa myös loppiaisena, mutta se päättyy vasta lähempänä pääsiäistä..

 Tosiaan, meillä oli Rouvan kanssa tammikuun ja vähän helmikuun alunkin aikana vitsistä alkunsa saanut Suuri Runebergintorttujen vertailu, jossa maistoimme kaikkiaan 22 eri valmistajan tortut. Ei, kaikkia ei maisteltu yhdellä kertaa vaan mentiin suunnilleen torttu per päivä tahdilla. Nopealla googlettelulla en löytänyt aiemmilta vuosilta yhtä laajaa vertailua.

 Aloittaessa tarkkaa testattavien määrää ei ollut sovittu, vaan tarkoituksena oli maistella perusmarkettien valikoima ja etsiä se meidän makuun maistuvin. Aika nopeasti kävi ilmi, että niin sanotusti nälkä kasvoi syödessä ja mukaan tuli myös kahvilat ja konditorioiden omat myymälät. Ajatus kuitenkin oli, että torttu pitää voida napata mukaan ohikulkumatkalla ja yhtäkään torttua ei varta vasten lähdetä hakemaan. No, tästäkin tuli joustettua sosiaalisen median paineen vuoksi.. Postasin siis jokaisen maistetun tortun arvioineen Instagramiin ja Facebookiin (löytyy hästägillä #suurirunebergintorttuvertailu) ja aika pian alkoi tulemaan suosituksia ja  kyselyjä joko jonkin tietyn leipomon torttu on testattu.

 Täysin epätieteellisessä ja aistinvaraisessa testissämme ei ollut varsinaisesti mitään tarkkoja raameja esimerkiksi sille miten kosteus määritellään, mikä on mantelirouheelle sopiva koko tai muita sellaisia määreitä, vaan kaikki arviot tehtiin fiilis-pohjalta kahvikupin äärellä. Pyrimme löytämään jokaisesta runebergintortusta jotain hyvää, mutta emme myöskään ujostelleet kehittämisen varaa olevien juttujen kertomisessa.

 Yleisellä tasolla perusasiat eli ulkomuoto, vadelmahillo ja sokerikuorruterinkula oli kaikissa kunnossa, mutta rakenne ja kostutus toivat erot heti esille. Plussaa meiltä sai kun kosteus oli tasainen (tämä on muuten yllättävän hankala rasti) ja koostumus kiinteä, vaan ei tiivis. Pienesti sai murentua, mutta yleensä helposti mureneva oli aivan liian kuiva ja kuivuus taas toi monesti mieleen kuivan kuivakakkumaisen rakenteen.

 Maku on tietenkin tärkein. Itselleni oli tärkeää, että maut olivat selkeitä ja tasapainoisia eli mikään ei saanut jyrätä muiden yli. Tämäkin oli monelle yllättävän haastavaa. Kostutus ja millä se oli tehty vaikutti myös makuun, tämä tuli esille varsinkin niissä, joissa kosteus oli epätasaista. Täysin syömäkelvotonta torttua ei ollut, yhden kohdalla en pystynyt syömään puoliakaan tympeän maun vuoksi..

 Eikä kyseessä olisi vertailu, jos torttuja ei laitettaisi paremmuusjärjestykseen. Parhaat olivat selkeitä valintoja, kuin myös heikoimmat esitykset. Parin tortun kohdalla maku oli niin tympeä, että ensimmäinen haarukallinen jäi myös viimeiseksi, vaikka täysin syömäkelvottomia nekään eivät olleet. Tässä meidän TOP3: 

 1. Patisserie Teemu Aura. 

Patisserie Teemu Aura
Patisserie Teemu Aura

Selvästi paras niin maun, kosteuden kuin koostumuksenkin puolesta.  Kaikki tasapainossa. Erikoismaininta siitä, että tämä oli myös laktoositon ja gluteeniton.

 2. Marian Konditoria.

Marian Konditoria

Ei isoa eroa voittajaan. Mantelirouheen koko hieman isompaa. Hyvä balanssi.


3. Laitilan Leipä


Laitilan Leipä

 Hieman mausteisempi kärkipariin verrattuna. Aavistuksen kuiva, pienellä lisäkosteudella olisi kisannut kakkospaikasta.

 Koska nämä ovat makuasioita, en laita muita paremmuusjäjestykseen. 

Vertailussa olivat mukana:




Fazer

Perheleipomo Salonen (rommin makuinen runebergintorttu)

Ekberg Cafe

Leipomo Elonen Oy 

Marian Konditoria

Leipomo Rosten

Patisserie Teemu Aura

Leipomo & Konditoria pH7

Gateau Suomi

Lidl Deluxe

Kanniston Leipomo

Haagan Leipä Oy

Perheleipomo Salonen (arrakin makuinen runebergintorttu)

Kartanon Leipä

Leipomo J.W. Virtanen

Sinuhe Leipomo

Cafe Makiata

Satumaista / Delice Plus Oy

Hannun Gluteeniton / Pirjon Pakari

Porokylän Leipomo

Eromanga

Laitilan Leipä


Jos/kun käytte tuolla SoMen puolella lukemassa noita arvioita ja itse syötte runebergintorttuja, niin pitäkää mielessä, että nämä ei todellakaan ole mikään virallinen totuus, vaan meidän mielipiteitä ja koko projekti oli omasta halusta ja huvin vuoksi tehty. Ja ei, en todellakaan tee vastaavaa vertailua laskiaispullista.


-Teemu

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Guinness-suklaakakku

 Morjens!

Taas sain aikaiseksi tarttua näppikseen ja turinoida jotain pientä. 17. maaliskuuta vietetään St Patrick's Day'tä. Se päivä vuodesta kun kaikki ollaan vähän irlantilaisia ja menninkäisiä. Koska toinen vuosi putkeen kun Pyhää Patrikia ei pääse irkkupubiin juhlistamaan, niin juhlin kotona.

 Ja koska ruoan suhteen meillä on tänään jämäruokapäivä ajattelin tehdä jotain jälkkäriä. Sticky Toffee Pudding olisi yksi hyvä vaihtoehto, mutta mulle se on enemmän skotlantilainen herkku (siellä söin sitä eka kerran). Joten nopea googletus ja vastaan tulee Nigella Lawsonin Chocolate Guinness Cake. Eipä tarvi arpoa enempää mitä teen. Pikainen vilkaisu kaappeihin ja huomaan tarpeen käydä kaupassa. Eli matkaan ennen kuin pääsen aloittamaan. Kaupassa käynti osoittautui pieneksi haasteeksi, koska Pikku Huopalahden tai Meilahden marketeista ei löytynyt Guinnessia - kakun oleellista ainesosaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Guinness löytyi ja pääsen leipomaan.


Nigellan Chocolate Guinness Cake Temelin tapaan:

2,5 dl Guinness
250g voita
75g sokeritonta kaakaojauhetta
400g sokeria
120g smetanaa
1rkl vaniljauutetta
2 isoa kananmunaa
275g vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta

400g maustamatonta tuorejuustoa
100g tomusokeria
2dl kuohukermaa

1. Laita uuni lämpeämään 200°C. Voitele 24cm irtopohjavuoka, vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla. Reunat voi jauhottaa kaakaojauheella.

2. Kaada Guinness kattilaan ja laita voi sekaan. Lämmitä sekoittaen niin kauan, että voi sulaa. Lisää kaakaojauhe ja sokeri. Sekoita kunnolla ja nosta sivuun jäähtymään.

3. Sekoita smetana, kananmunat ja vaniljauute tasaiseksi massaksi. Sekoita massa Guinness-voi-kaakao-seoksen joukkoon.

4. Sekoita jauhot, ruokasooda ja leivinjauhot kulhossa. Tee keskelle pieni kuoppa, johon kaadat olutseoksen. Sekoita kunnolla.

5. Kaada taikina vuokaan ja nosta vuoka uuniin. Tiputa lämpötila 180°C ja paista 45-60 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kakku saa jäädä hieman kosteaksi keskeltä.

6. Nosta kakku jäähtymään. Irrota kakku vuoasta vasta kun on kokonaan jäähtynyt. Siirrä kakku tarjoiluastialle ja astia jääkaappiin kuorrutteen teon ajaksi.

7. Vispaa kermasta löysä vaahto. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri. Kaada kermavaahto tuorejuuston joukkoon ja sekoita. Tarvittaessa vispaa seosta sähkövatkaimella niin kauan, että muodostuu paksu vaahto. Kumoa kuorrute kakun päälle ja tasoita pinta. Tarkoituksena on, että kuorrute muistuttaa oluen vaahtoa täydellisesti lasketun Guinnessin päällä.

Kakun kaveriksi tuopillinen Guinnessia tai vaikka vain kuppi hyvää kahvia.

 Tein tosiaan Nigellan alkuperäiseen reseptiin pari pientä viilausta, mutta en usko niillä olevan suurta vaikutusta. Valmiista kakusta tullee 10-12 palaa eli riittää isommallekin porukalle.

Sláinte!

-Teemu

perjantai 19. helmikuuta 2021

Limoncelloa

 Morjensta pitkästä aikaa! Talvi on kohta loppusuoralla ja kevättä kohti kuljetaan, toivottavasti kovimmat pakkaset on jo takana. Viimeisen noin viiden vuoden ajan olen tähän aikaan vuodesta käynyt talvilomalla jossain, missä aurinko paistaa ja on oikeasti lämmintä. Tänä vuonna siihen ei sattuneesta syystä ole mahdollisuutta. Tarvitaan siis nestemäistä aurinkoa..

 Nämä olivat siis ajatuksena helmikuun alussa, kun aloitin Limoncellon valmistuksen. Yksinkertaisuudessaan Limoncello on alkuaan italialaineen keltainen ja raikas sitruslikööri, jonka tekemiseen menee reilu kuukauden verran aikaa.  Ei-niin-hätäisen hommia, mutta odottavan aika palkitaan.. Ja on oikeasti tosi helppo tehdä.


Limoncello Temelin tapaan:

1l vahvaa viinaa (80-96%)

10 luomusitruunaa

2l vetoinen tiivis purkki

1l vettä

400g sokeria


1. Pese ja kuori sitruunoiden keltainen osa. Yritä välttää valkoista osaa, koska siitä tulee kitkeryyttä valmiiseen juomaan 

2. Laita kuoret purkkiin ja kaada viina päälle. Kansi kiinni ja purnukan voi unohtaa pimeään komeroon 2-4 viikoksi.

3. Keitä sokeriliemi ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Siivilöi valkoisiksi ja koviksi muuttuneet kuoret viinan joukosta ja kaada sokeriliemi keltaisen ja raikkaan sitruunaisen viinan päälle. Kansi kiinni ja purkki takaisin komeroon, jotta maut saavat tasoittua rauhassa.

4. Noin viikon kuluttua pullota valmis limoncello. Säilytä jääkaapissa tai pakastimessa. Nauti pieni lasillinen kylmänä aperitiivina tai digestiivinä.


Pullottamista odottava Limoncello



 Helppoa kuin heinän teko, vai mitä? Limoncellon voi tehdä myös ihan perus-vodkaan, mutta mun mielestä maku kärsii silloin. Vodkaan tai muuhun 40% viinaan tehdessä sokeriliemen teko ei ole välttänätöntä, vaan makeuden voi säätää pelkällä sokerilla. Sokerin liukeneminen ottaa sitten oman aikansa ja purkkia kannattaa heilutella päivittäin, niin näkee liukenemisen paremmin. 

 Mun Limoncello on valmista noin viikon kuluttua, eli sopivasti maaliskuun alussa, kun talvilomani alkaa..


-Teemu