sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Ihan pasta juttu

 Pasta on hyvää. Tuorepasta parempaa. Itsetehty tuorepasta parasta. Ja kaiken lisäksi pastan tekeminen on todella helppoa puuhaa. Raaka - aineita tarvitaan tasan kaksi, eli durum -vehnäjauhoja (00-jauhatus) ja kananmunia. Taikinan tekoon menee -- vaivaaminen mukaanluettuna -  noin 20 minuuttia aikaa, jonka jälkeen taikina saa levätä puolesta tunnista pariin tuntiin kylmässä ennen kaulitsemista tai pastakoneella veivaamista. Kuullostaa helpolta? Sitä se oikeasti on!



 Tuorepasta Temelin tapaan:

300g durum-vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Kippaa jauhot työlaudalle keoksi ja tee keskelle kolo. Riko koloon kananmunat. Riko haarukalla  kananmunien rakenne varovasti rikki ja sekoita jauhoja ulkoapäin kananmunien sekaan. Kun jauhot ja mumat ovat suurim piirtein sekaaisin ja taikina murumainen ala työstämään sitä käsin. Vaivaa taikinaa huolella noin 10-15 minuuttia. Jos taikina tuntuu kuivalta lisää tippa oliiviöljyä tai vettä, liian märkään taikinaan lisää jauhoja. Lopputulemana pitäisi olla kiinteä ja kimmoisa taikinapallo. Kääri taikinan ympärille tuorekelmua ja nosta jääkaappiin lepäämään.




 No niin, nyt on pastataikina valmis ja päästään itse asiaan, eli varsinaiseen pastan tekoon. Tähän on kaksi tapaa, helppo ja helpompi. Helpossa käytetään lihasvoimaa eli kaulinta, helpommassa pastakonetta. Kone ei missöön nimessä ole välttämättömyys, mutta on noh, helpompi. Ajatus on siis saada taikinasta mahdollisimman ohutta, noin pari millimetriä paksua. Alkuun taikina kannattaa veivata levyksi, taitella se kolmeen osaan ja veivata uudelleen levyksi. Tää vaihe kannattaa toistaa pari kertaa. Kun  taikina on saatu riittävän ohueksi näet sormet taikinalevyn läpi, silloin paksuus on oikea. Seuraava rasti on leikata pasta haluttuun muotoon. Se käy joko pastakoneen lisäosana olevalla leikkuriterällä tai vaikka veitsellä. Tää riippuu ihan siitä millaista pastaa haluat.




 Sitten kun pasta on saatu haluttuun muotoon, nostetaan se hetkeksi kuivumaan. Ihan muutama hetki riittää, sanotaan viitisen minuuttia niin ei mene metsään. Ideana on saada pasta pysymään irtonaisena keitettäessä. Kuivaamiseen on olemassa ihan oikeita telineitäkin, jos haluaa hifistellä. Puuhenkari käy myös. Mä nostin vain keittiöliinalle, sekin toimii.


 Tuorepastan keittäminen on sitten nopeaa puuhaa, ihan pari - kolme minuuttia riittää. Mutta siinäkin pitää muistaa pari juttua. Ensinnäkin keitinveden pitää olla todella suolaista, koska pastataikinaan sitä ei lisätä. Toinen - ja ehkä tärkeämpi - asia on, että tuorepastaa ei koskaan huuhdella keittämisen jälkeen, vaan nostetaan suoraan kastikkeen sekaan.

Näin tässä jaksossa, saapa nähdä koska innostun seuraavaan turinaan.

-Teemu