sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä

 Anoppi kävi alkuviikosta kylässä ja toi tullessaan viimeiset omenat kellarista. Jotainhan niistä piti sitten keksiä.. Piirakkaa teki mieli, joten päätös oli helppo.

 Mä en ole montaakaan kertaa omenapiirakkaa tehnyt, niin oli pakko käyttää netin loputtomia reseptivarantoja hyväksi. Nopeasti vastaan tuli Kinuskikissan sivuilta Omenainen Murupiirakka. Ohje oli aika helppo ja piirakka nopea valmistaa, sitä siis.

Omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä.


 Resepti on seuraavanlainen:

Pohja:
200 g voita
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja

 1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

0,75 dl maitoa
1 muna


Täyte:
4 omenaa
kanelia


Tarjoiluun:
vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä



  Sulata voi. Sekoita voisulaan sokeri ja jauhot. Erota taikinasta reilu desilitra pinnalle ripoteltavaksi kuorrutteeksi. Sekoita lopun taikinan joukkoon leivinjauhe, vaniljasokeri, maito ja muna. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm). Taikina on löysää, joten sitä ei ole tarkoitus nostaa reunoille.

 Kuori omenat ja poista omenankodat. Leikkaa omenat viipaleiksi. Asettele viipaleet pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle kanelia ja muruseos.

 Paista 200 asteessa 30 minuuttia.


Piirakka paistamista vaille valmis.

Uunituoretta Omenaista Murupiirakkaa.

 Ohjeessa sanotaan, että omenat pitäisi viipaloida, mutta mä leikkasin ne pieniksi kuutioiksi. Ihan hyvää tuli siltikin. Periaatteessa tuon vaniljasokerin voi korvata aidolla vaniljalla, jos sellaista sattuu kaapissa olemaan. Tämä siis jos haluaa vaniljan maistuvan piirakassa enemmän.

 Yleisellä tasolla vielä sen verran, että ohje on sen verran simppeli ja monikäyttöisen oloinen, että varmasti tulen tuolla tekemään enemmänkin maikeita piiraita. Ensimmäisenä tuli mieleen, että raparperi vois toimia aika hyvin (onneksi pakkasessa on raparperia, niin voin testata piankin) ja miksei mustikoilla ja vadelmillakin.

Tällä uuteen viikkon,
-Teemu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti