tiistai 24. heinäkuuta 2018

Tiramisu

 Hip hei! Mulla alkoi loma! Ihan vain pari viikkoa nyt kesällä ja loput sitten kun on kylmää ja pimeää. Suurin syy loman viettoon nyt on syntymäpäiväni, en välttämättä halua pitää isoja pirskeitä eli tarvittaessa pystyn olemaan tavoittamattomissa..

 Kutsuin kuitenkin pari ystävää illalliselle (en kertonut mitään syytä) grillatun aterian äärelle. Jälkiruoaksi päätin tehdä jotain, jota en ole aiemmin tehnyt, mutta syönyt useastikin..

 Tiramisu. Tirami su. Nosta minut ylös. Espresso piristää mukavasti ja tilkka likööriä antaa makua sekä laittaa posket punoittamaan. En siis ole koskaan ennen tehnyt tiramisua, mutta tiesin, että valmistus on aika helppoa. Varmuuden vuoksi käytin kaikkitietävää Googlea apuna, lähinnä tarkistaakseni, että kaikki tarvittava on käsillä ja ettei kesken kaiken tarvitse lähteä kauppaan.

 Tiramisu Temelin tapaan:

1 pkt savoiardi -keksejä
3,5 dl espressoa
5 cl Licor 43 -likööriä
500g mascarponea
5 kananmunaa
1 dl hienoa sokeria
Kaakaojauhetta

Tee espresso ja nosta jäähtymään. Sekoita kahvin sekaan likööti.

Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää keltuaisten joukkoon sokeri ja vaahdota. Lisää keltuaisvaahtoon mascarpone ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kääntele valkuaisvaahto joukkoon. Kasta savoirdi-keksiä kahvissa ja laita vuoan pohjalle. Jatka kunnes vuoan pohja peittyy. Lusikoi noin 1/3 täytteestä keksien päälle. Toista kunnes vuoka on täynnä. Pidä kuitenkin huolta, että päällimmäiseksi tulee kerros täytettä. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta.. Laita vuoan päälle tuorekelmua ja nosta kylmään 3h - yön yli. Juuri ennen tarjoilua siivilöi pinnalle toinen kerros kaakaojauhetta.

Valmis Tiramisu


 Tiramisussahan on perinteisesti käytetty marsala-viiniä tai jotain italialaista likööriä, mutta koska kaapissa oli vielä tilkka Licor 43a päätin käyttää sitä. Amaretto toimii tässä varsin mainiosti.

 Näin tässä jaksossa, yritän loman aikana päivittää blogia hieman tiiviimpää tahtiin. Eri asia sitten on onnistuuko..

-Teemu




tiistai 26. kesäkuuta 2018

Mansikka - halloumi -salaatti

Juhannus juhlittu ja paluu arkeen on tosiasia ainakin mulle, lomaa saan odotella vielä kuukauden päivät. Ei se mitään, kesästä voi ja saa silti nauttia.

 Kesällä tulee monesti herkuteltua tuhdeilla grilliruoilla, joten pieni keventäminen tekee hyvää silloin tällöin. Tänään tein (ainakin omasta mielestä) hemmetin hyvää salaattia ja päätin jakaa tämän muidenkin iloksi.

 Erilaisia ohjeita mansikka-halloumi -salaatille on varmasti yhtä monta kuin tekijöitäkin, mutta yhteistä näille on paistettu tai grillattu halloumi-juusto ja tuoreet kotimaiset mansikat. Mä tein omani näin.

 Mansikka-halloumi -salaatti Temelin tapaan:
Salaattia oman maun mukaan
Muutama lehti basilikaa
2 miniluumutomaattia
Reilu desi mansikoita
Paketti (200g) halloumia
Punasipulia
Mustapippuria

Leikkaa halloumi viipaleiksi ja grillaa (tai paista pannulla) niihin nätti väri ja rapea pinta.
Revi (ja huuhtele) salaatti ja basilikan lehdet ja aseta ne tarjoiluvadille.
Leikkaa tomaatit 8 lohkoon ja poista siemenet, nakkaa lohkot salaatin päälle.
Leikkaa punasipulista pari ohuen ohutta siivua ja irrota renkaat toisistaan, ripottele ne mukaan salaattiin.
Halkaise tai siivuta mansikat ja asettele edellisten päälle. Rouhaise hieman mustapippuria perään.
Nosta hieman jäähtyneet halloumit vielä salaatin päälle.
Valmis!


Tällaisena paatuneena lihansyöjänä on pakko tunnustaa, että salaatin lisäksi lautaselle päätyi myös baby ribsejä, mutta kyllä tuo toimii ihan yksikseenkin.. Jos tuolle jotain salaatille kastiketta haluaa, niin esimerkiksi vaalea balsamico tai sweet chili -kastike toimii aika hyvin.

 Näin tässä turinassa. Hyvää kesän jatkoa!
-Teemu

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Possurulla

 Tein eilen pitkästä aikaa Possurullaa ja Äijäruokaa -blogin Ari kyseli Facebookin puolella ohjetta. Laitanpa suoraan tänne, jos vaikka joku muukin haluaa lukaista.


 Kyseessä on siis muunnelma italialaisesta (?) klassikosta porchettasta. Pitänee tarkistaa tuo alkuperä jossain vaiheessa, mutta sovitaan nyt noin. Toisin kuin alkuperäisessä, mä käytän tässä aina posssun ulkofilettä kyljen sijaan.

 Täytteet tähän voi laittaa omien mieltymysten mukaan, mä olen nyt pari edellistä kertaa käyttänyt pekonia, couscousia, pähkinöitä ja yrttejä. Tarkkoja määriä on hieman hankala antaa, koska teen tuon ns. näppituntumalla.

 Possurulla Temelin tapaan:

Porsaan ulkofile (noin 1kg)

Täyte:
1 paketti pekonia
Noin 2 dl couscousia
Vajaa 1dl pähkinöitä
Reilusti tuoreita yrttejä (timjami, lehtipersilja, basilika)
Suolaa
Pippuria
Loraus rypsiöljyä

Pinnalle:
Pari ruokalusikallista majoneesia
Kypsää couscousia.

Kypsennä couscous reilusti suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna puolet pekonista ja paista se rapeaksi. Hienonna yrtit ja pähkinät. Kun couscous on jäähtynyt sekoita yrtit, pähkinät ja rapea pekoni sekaan. Lisää hieman pippuria.

Leikkaa ulkofile noin 1cm paksuksi levyksi ja nuiji sitä ohuemmaksi. Haluttu muoto on suorakaiteen mallinen suht tasainen levy, pienet epätasaisuudet ei haittaa kunhan isoja reikiä ei ole.

Kaada lihalevyn päälle pieni loraus rypsiöljyä ja hiero se lihan pintaan suolan ja pippurin kanssa. Lado loput pekonit vieretysten lihalevyn päälle. Ei haittaa jos/kun pekoni ei peitä koko pinta-alaa. Lusikoi couscous-täyte levylle ja kääri rullalle.

Sido rulla kuumassa vedessä liotetulla narulla. Penslaa majoneesilla ja ripottele (täytteestä ylijäänyttä) couscousia pinnalle.

Paista 200°C:ssa uunissa 30 minuuttia. Pudota lämpötila 125°C:een ja jatka kypsennystä vielä tunnin ajam.
 
Uunista pois ottamisen jälkeen anna vetäytyä vartin verran, poista naru ja leikkaa viipaleiksi. Lisukkeeksi riittää salaatti ja pala tuoretta patonkia.

 Näin tällä kertaa, hyvää kesää kaikille!
-Teemu