tiistai 16. toukokuuta 2017

Leipomishommia ja muita aktiviteetteja

 Aina ei mene niin kuin Strömsössä. Tuo tuli taas viime viikolla todettua pitävän paikkansa. Heikkona hetkenä muutama viikko sitten tuli luvattua kaverille, että voidaan leipoa tarjottavia hänen Liisa Ihmemaassa -teemaisiin syntymäpäiväjuhliinsa. Sari teki kakun ja mun harteille jäi muffinsit.

Tarjoiluvalmiit muffinsit.
 Keskiviikkoiltana töistä kotiuduttuani oli aika aloittaa hommat. Ajattelin, että teen porkkanakakkumuffineja. Eihän se niin vaikea rasti voi olla, varsinkin kun porkkanakakkua on tullut tehtyä viime aikoina muutamaankin otteeseen? No, oli se. Taikinan teko ja muffinivuokien täyttö onnistui varsin mallikkaasti. Paistamisen jälkeen kun otin pellin uunista ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Jokainen muffini oli A) paisunut yli ja B) lötkö ja lässähtänyt keskeltä. Eli ei se taikinan teko onnistunutkaan niin hyvin kuin kuvittelin. Ilmeisesti vähän enemmän olisi pitänyt olla jauhoja. Ei voi tietää. Koko satsi päätyi roskikseen. Vastoinkäymisestä harmistuneena päätin mennä nukkumaan ja ottaa seuraavana aamuna uuden yrityksen.

Tekevälle sattuu. Porkkanakakkumuffinsit ei onnistuneet kuin Strömsössä.

 Torstaiaamu toivoa täynnä. Hyvin nukutun yön jälkeen aloitin muffinien teon ns puhtaalta pöydältä. Hautasin porkkanakakkuvision ja tein perinteisemmän muffinitaikinan. Reseptinä käytin äitini mustikkapiirakkaohjetta, ilman mustikoita. Ensimmäisen pellillisen tein ihan sellaisenaan ja seuraavaan satsiin lisäsin hieman elintarvikeväriä taikinaan. Kaikkiaan muffineita tuli reilut 20 kappaletta. Muffinien päälle tein vielä kuorrutuksen Kuningatar-tuorejuustosta ja tomusokerista.

Uusi yritys muffinsien teossa onnistui paremmin

 Viime viikolla tuli tehtyä muutakin kuin leivottua. Esimerkiksi tuorejuustolla ja pinaatilla täytettyjä sipulirenkaita. Aika helppo dipattava sormiruoka, esimerkiksi illanistujaisiin.

 Täytetyt sipulirenkaat: 

1-2 Hopeasipulia renkaina
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g tuoretta pinaattia
suolaa
pippuria 
kananmunaa
vehnäjauhoja
korppu- tai pankojauhoja
öljyä friteeraamiseen

Aloita täytteen teolla. Pese pinaatit hyvin ja paista pannulla niin kauan, että menevät kasaan. Vatkaa tuorejuusto sähkövatkaimella vaahdoksi ja lisää suola, pippuri ja jäähtynyt pinaatti sekaan.

 Seuraavaksi leikkaa sipuli noin 1cm paksuisiksi renkaiksi. Vuoraa pelti tms astia leivinpaperilla ja nosta sipulirenkaat paperin päälle. Täytä sipuli renkaat tuorejuustomassalla ja laita astia pakastimeen muutamaksi tunniksi. Täytteetn pitää olla kokonaan jäätynyt ennen seuraavaa vaihetta.

 Ota kolme (syvää) lautasta. Ensimmäiseen sekoita vehnäjauhoja, suolaa ja pippuria. Toiseen riko kananmunat ja kolmanteen laita korppu- tai pankojauhot. Pyöritä jäisiä sipulirentaita ensin vehnäjauhoseoksessa, sitten kananmunassa ja korppujauhossa, korppujauhojen jälkeen pyöräytä uudelleen kanamunassa ja korppujauhossa. 

 Friteeraa paneroidut sipulirenkaat kuumassa (170 astetta) öljyssä noin viitisen minuuttia ja nosta hetkeksi talouspaperin päälle kuivahtamaan. Tarjoa heti! Dippikastikkeeksi käy vaikkapa salsa tai guacamole.


Tuorejuustolla ja pinaatilla täytetyt sipulirenkaat.

 Viime viikolla tuli myös grillattua. Torstaina tein meille lounaaksi lihavartaita possun sisukasta. Näihin hieroin South African Spice Rubia (joskus ostanut purkillisen Viking Linen tax free-myymälästä) pintaan ennen grillaamista ja ihan loppuvaiheessa penslasin omatekoisella BBQ-soosilla. Sari teki vartaille tomaatti - mozzarella -salaatin kaveriksi. Mukavan kesäinen lounas. Ja kohtuullisen nopea tehdä kaiken lisäksi.


Lihavartaat grillissä.

 Alkuviikosta teimme myös burgereita. Pihvit oli Lidlin pakastealtaasta. Joskus aiemminkin olen näitä käyttänyt ja hyvin ajaa asiansa. Itsetehdyt olisi aina paremmat, mutta nopeus oli tälläkin kertaa valttia. Nälkäkiukku pitää karkoittaa heti, mielellään ennen kuin se ehtii edes tulemaan. Burgereiden kaveriksi tein juustolla täytettyjä paprikoita, jotka käärin pekoniin.

Burgereiden pihvit ja täytetyt paprikat grillissä.

 
Burgeri Sarin malliin.

Sunnuntaina kävimme Sarin kummipojan vanhemmilla piipahtamassa. Samalla sovimme, että he tulevat lauantaina meille grillaamaan ja istumaan iltaa. Pitänee varmaan suunnnitella jonkinlainen menu siihen mennessä, Juki lupasi tuoda lihat.. Äitiepäivä oli myös sunnuntaina, sen kummemmin emme sitä viettäneet. Äideille soitimme hyvät äitienpäivätoivotukset ja kävimme ajoissa unten maille.

Äitienpäivän ruusu.  Kuva helmikuulta 2015.

Näin. Tällä viikolla puuhailen ja kokkailen sitten taas jotain ihan muuta.
 -Teemu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti