keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Raparperipiirakkaa ja -juustokakkua

Mulla on tehnyt raparperipiirakkaa mieli jo reilu viikon ajan. Sellainen mieliteko mikä tulee yleensä loppukeväästä tai viimeistään alkukesästä. Aiemmin oon taltuttanut mielihaluni ostamalla kaupasta valmiin piirakan, mutta tänä vuonna ajattelin itse tehdä sitä. Itse tehty on kuitenkin aina itse tehtyä.

 Viime viikolla yritin kaupassa käydessäni löytää raparperia - huonolla menestyksellä. Ne kaupat missä sitä olisi ollut myivät eioota. Onneksi siskoni oli tulossa Helsinkiin maanantaina, joten kysyin josko hän toisi muutaman varren tullessaan. Toihan hän.

 Maanantai-iltana pääsin sitten toteuttamaan mielihaluani. Piirakan ohjetta googletin jonkin aikaa, mutta tulin kuitenkin päätökseen tehdä pohjan äitini mustikkapiirakan ohjeella. Mustikoiden tilalle vain laitoin ohueksi leikkaamaani raparperia.

Raparperipiirakka


 Aika simppeli ohje 100g voita ja 3dl maitoa kiehautetaan ja nostetaan jäähtymään, seuraavaksi 4 kananmunaa ja 6dl sokeria vaahdotetaan. Muna-sokerivaahtoon lisätään vuorotellen 8dl jauhoja, joihin on sekoitettu 3tl leivinjauhetta ja 2tl vaniljasokeria, sekä voi-maitoseosta. Valmis taikina uunipellille ja päälle sokeroidut raparperin palat ennen paistamista 200 asteessa. 20-30 minuuttia myöhemmin piirakka on valmista.

 Koska piirakkatarpeiden yli jäi muutama raparperi päätin tehdä niistä tiistaina juustokakun.

 Sen aloitin keittämällä pilkotut varret sokerin kanssa pehmeäksi.

Raparperit ja sokeri kiehumassa

 Kun raparperipalat olivat pehmenneet soseeksi siivilöin ne pienempään kulhoon jäähtymään. Mehun käytin liivatelehtien sulattamiseen.

Sose jäähtymässä


 Pohjan tein kanelikekseistä, jotka jauhoin tehosekoittimella hienoksi ennen kuin lisäsin sulatettua voita mukaan. Keksimuru-voiseoksen painelin lusikalla irtopohjavuoan pohjalle. Pohjan nostin jääkaappiin kovettumaan täytteen teon ajaksi.

Keksimurupohja


 Juustokakkumassaan laitoin 200g maustamatonta tuorejuustoa, 250g mascarponea, 2dl sokeria, 400g maustamatonta jogurttia, 6 liivatelehteä sekä jäähtyneen raparperihillon. Nämä sekoitin keskenään tasaiseksi ennen kuin kääntelin joukkoon 3dl kermaa vaahdotettuna.

Juustokakkumassa lähes valmiina


Valmis massa pohjan päälle ja hyytymään

Massan valmistuttuani otin pohjan jääkaapista, kaadoin täytteen päälle ja tasoittelin pintaa lastalla. Tämän jälkeen nostin juustokakun jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään saakka.

Pala valmista raparperijuustokakkua

Raperperijuustokakku onnistui paremmin kuin hyvin. Lopputuloksena oli kuohkea ja täyteläinen kakku, joka kuitenkin on mukavan raikas. Tätä teen toistekin kunhan saan raparperia lisää sen verran, että niistä tehtyä sosetta riittää pakkaseenkin saakka.

-Teemu


2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa ja näyttää.Täytyypä kokeilla tuota raparperijuustokakkua 😋

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Kannattaa kokeilla, paljon kehuja ja kiitoksua tuosta on tullut jo.

    Pari tarkennusta:

    Raparperipiirakasta tuli äidiltä noottia, että ohjeessa on oikeasti 80 grammaa voitaa 100 gramman sijasta.

    Juustokakkuun sen verran, että tein tuon 24cm halkaisijan irtopohjavuokaan ja pohjaan tuli noin 180g LU Bastogne -keksejä ja voita noin 50 grammaa. Raparperisoseessa oli noin 3 litraa raparperia ja noin 2dl sokeria. Sokerin määrällä pystyy tuon soseen makeutta/happamuutta säätämään omaan makuun sopivaksi.

    VastaaPoista