keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Piinaviikon askareita

 Jaahas, reilu viikon verran on mennyt aikaa edellisestä postauksesta. Laitetaas pientä tarinaa viime viikon puuhasteluista..

 Varsinaisesti mitään uutta ja ihmeellistä, saati maailmaani mullistavaa, ei tapahtunut. Aika normaalia arkea. Lääkärin kiellosta johtuen en päässytkään palaamaan vielä keskiviikkona töihin. Harmittaa. Virtaa ja intoa riittäisi.. Koska aikaa on tavanomaista enemmän käytettävissä kotihommiin, olen keskittynyt ruoanlaittoon ja leivontaan.

 Perinteisiä pääsiäisruokia meidän taloudessa ei hirveästi syödä eli niistä ei ole tarvinnut stressata. Viikon ruokalistalla oli muun muassa parsaa ja uppomunia sekä spagetti bolognesea.

Parsaa, pekonia ja uppomunaa.

 Parsasta sen verran, että se oli meillä aika vähän ja harvoin käytetty raaka-aine vielä 3-4 vuotta sitten. Nykyään keväisin löytyy lautaselta lähes viikoittain. Olikohan ensimmäisellä Kanarian reissulla missä opimme nauttimaan tätä herkkua? Jos ihan väärin en muista, niin taisi olla yksinkertainen annos vihreää parsaa, vasikan paistia ja voi-sipuli-kastiketta, jolla olin myytyä miestä. Jotkin yksityiskohdat vain jää mieleen..
Spagetti Bolognese
 Leipomishommiakin tuli viikolla harrastettua. Sekä suolaista, että makeampaa tuli tehtyä. Yllätin Sarin ja itseni leipomalla pullaakin! Jostain syystä olin alkuviikosta kaupassa käydessäni ostanut paistonkestävää vaniljakreemiä. Nyt sille löytyi käyttöä, kun tein vaniljakierrepullia. Positiivinen yllätys oli ainakin mulle, melkein kuin kaupan Dallas-pullaa olisi syönyt. Sarin pyynnöstä tehtiin myös rahka-rusinapullaa. Maku oli kuulemma just samanlainen kuin lapsuudessa. Paha sanoa mitään tuohon, en ole rahkapullan ystävä ja nyt tehdyt jätin suosiolla väliin.
Vaniljakierrepullaa ja rahkapullaa

 Pitkästä aikaa kokeilin tehdä myös suolaista piirakkaa. Tai pasteijahan kai tuo on? Joka tapauksessa tein kranssin muotoon tehdyn juusto-salamipiirakan. Aika helppo ja nopea tekoinen tämäkin. Täytteen tein blenderissä: mozzarellaa, fetaa, pecorinoa ja emmentalia tahnaksi, sekaan hienonnettua salamia ja yrttejä sekä pippuria. Lehtitaikinalevyt leikkasin kolmioiksi ja asettelin renkaaksi, täyte keskelle, reunojen taittelu sisään, voitelu kananmunalla ja uuniin paistumaan. Inspiraation tähän löysin netistä, en tosin muista enää miltä sivustolta..

Kranssin rakentaminen

Juusto-Salami-kranssi
 Lauantaina Sari pyysi tekemään sokerikakkupohjan valmiiksi, hänen työkaverillaan oli syntymäpäivä toisena Pääsiäispäivänä ja halusi ilahduttaa tätä kakulla. Ajattelin hieman muokata ajatusta ja tehdä seeprakakun. Noh, ihan ei onnistunut koristeraidoituksen osalta niin kuin Strömsössä. vaan jouduttiin tekemään uusi kakku. Päädyimme tekemään perinteisemmän täytekakun, koska sen kanssa ei mene niin helposti metsään ja onnistumisprosentti on lähes 100. Siinäkin oli omia haasteita sokerimassan kaulitsemisessa, mutta paremmin se onnistui kuin valkosuklaan kanssa kikkailu..

Seeprakakun tekoa

Täytekakku


Näin sujui Piinaviikko. Tällä viikolla ohjelmassa jotain ihan muuta, lähinnä työhommia.

-Teemu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti